Niittotalkoot ovat yhdistyksemme suurin vuotuinen talkoourakka.

Hannusjärvi on rehevä ja matala. Ravinteita, erityisesti fosforia, on yli tarpeen. Se antaa hyvät kasvuedellytykset vesikasveille ja leville. Erityisesti järven länsipää oli 1998 täysin uistinvidan valtaama. Uiminen laiturin edessä oli mahdotonta.

Päätimme parantaa järven virkistyskäyttöä poistamalla vesikasveja. Samalla saadaan vähennettyä myös fosforin ja typen määrää. Olimme kesän 1998 kokeiluissa havainneet, että uistinvidan poistaminen käsipelein on mahdoton tehtävä. Aloimme etsiä tehokkaampia välineitä. Aluksi pääsimme yhteistyösopimukseen silloisen Espoon Veden kanssa. He vuokraisivat meille hankkimaansa moottoriveneeseen asennettavaa polttomoottorilla toimivaa niittokonetta 1–2 viikonloppuna vuodessa.

Kesällä 1999 pääsimme ensi kertaa niittämään kunnon laitteella ja päätimme niittää koko järven uimapaikkojen ulkopuolella olevia rantaruovikoita lukuun ottamatta. Niitimme heinäkuussa, koska silloin saisimme maksimimäärän ravinteita poistettua järvestä. Niitimme uudestaan syyskuussa, juuri ennen kuin ravinteet alkavat laskeutua juuristoon.

Heinäkuun saalis oli kaksi ja syyskuun yksi isoa kuorma-auton lavallista biomassaa, yhteensä noin 60 kuutiota. Niitto oli melko joutuisaa ja vähän lihasvoimaa vaativaa, mutta kasvimateriaalin kerääminen osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Järven koko venelaivasto oli haalimassa liaanimaista biomassaa käsin veneisiin, joilla se soudettiin järven molemmissa päissä oleville purkupaikoille. Siellä massa vedettiin itse tehdyillä jättiharavoilla rannalle. Kauhakuormaaja nosti maihin kootun massan siirtolavoille, jotka vietiin kuorma-autoilla Espoon kompostiasemalle. Homma on kivaa heinäkuussa, kun on lämmintä.

Syyskuussa se on rankkaa puurtamista läpimärissä vaatteissa koleissa, sateisissa tai tuulisissa keleissä. On erittäin tärkeää, että massa korjataan saman tien pois. Jos ravinteet ehtivät valua takaisin järveen lahoavasta tai mätänevästä kasvijätteestä toimenpiteestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Urakan jälkeen totesimme, että massan keruuta on kehitettävä. Muuten voi olla vaikeaa saada talkooporukka innostumaan työstä seuraavina kesinä. Hansun jäsen, Matti Rajasalo, valmisti meille oivallisen keruujärjestelmän. Veden päällä kelluvaan köyteen kiinnitettiin puupalikoita, joihin lyötiin pitkiä nauloja sojottamaan. Tämä ”pitkäsiima” lasketaan muovilaatikoista järven päätyyn ennen niiton alkua.

Niiton edetessä rannalla olevat vetomiehet kurovat köysillä ”pitkäsiimaa” kohti purkupaikkaa varoen, ettei se nouse veden pinnalla kelluvan kasvimassan päälle. Kun massan saa liikkeelle, veto on melko kevyttä puuhaa.

Biomassan määrä väheni ensimmäisen vuoden jälkeen nopeasti. Vuoden 2000 kahtena niittokertana biomassaa kertyi yhteensä noin 22 kuutiota. Vuoden 2001 urakkaa helpotti se, että biomassaa oli vain 8 kuutiota ja olimme löytäneet urakoitsijan, jonka laitteella massa saatiin nostettua järvestä suoraan auton lavalle.

Biomassaa on sittemmin kertynyt korkeintaan 10 kuutiota yhdellä niittokerralla elokuussa, vuonna 2002 3 , 2003 8, 2004 10 ja 2005 10 kuutiota. Vuonna 2006 uistinvitaa kasvoi niin vähän, että jätimme koneellisen niiton väliin ja seuraavinakin vuosina määrä on ollut alle 10 kuutiota. Espoon Vesi muuttui osaksi HSY:tä ja lopetti niittokoneen vuokrauksen kesällä 2009. Ostimme silloin yhdistykselle oman samanlaisen HYMO-niittolaitteen.

Uistinvidan menetettyä valta-asemansa sekä ulpukka että lumme kasvattivat vauhdilla kasvualaansa. Se on ongelmallista, koska niitä ei saa niittää. Kasvit pumppaisivat katkaistujen varsien kautta suurista juurakoistaan runsaasti ravinteita veteen. Ne pitää poistaa juurineen. Hansun jäsen Tom Malmström rakensi moottoriveneen perässä vedettävän juurien nostolaitteen syksyllä 2005. Kokemukset laitteen käytöstä ovat vielä vähäiset. Laite toimii, mutta sekoittaa pohjaa, mistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Niittämisen aikataulu ja niitettävän alueen koko on harkittava tarkkaan. Ravinteiden poiston kannalta paras aika on, kun kasvit ovat runsaimmillaan. Toisaalta juurakoihin ravinteita keräävät on parasta poistaa syksyllä tai aikaisin keväällä.

Järvi myös tarvitsee kasvejaan. Ne muodostavat suojapaikan ja ovat ravintoa eläinplanktonille ja osalle kaloista. Järveen pitää jättää riittävästi kasvillisuutta. Matalassa järvessä niitto pöllyttää pohjaa. Hapettomassa tilassa pohjaan kertyy vesiliukoista fosforia, joka sekoittuessaan veteen lisää ravinteita ja aiheuttaa rehevöitymistä. Osa kasveista esimerkiksi kortteet pääsevät leviämään järveen jäävistä kasvin osista. Niittäminen pitääkin tehdä aina harkiten ja huolellisesti.